Lukeminen on sivistävä ja edullinen harrastus

Hyvään kirjaan uppoutuminen on parasta rentoutumista ja ajanvietettä, mitä moni tietää. Kirjojen välityksellä kaikki mahdolliset tapahtumat ja seikkailut ovat jokaisen ulottuvilla, ja kirjan tarinaa visualisoidessa mielikuvitus saa hyvää harjoitusta, mikä kehittää henkisiä ominaisuuksia monin eri tavoin. Muiden hyötyjen lisäksi lukeminen on myös hyvin edullinen harrastus, sillä kirjastot ovat kaikille maksuttomia.

12 Apr 2018

Kirjat kehittävät ajattelua

Lukeminen on mitä mainioin harrastus. Se kehittää mielikuvitusta ja ajattelua ja onkin todettu, että paljon kirjoja lukevilla on selvästi suurempi sanavarasto ja kyky ilmaista itseään monin eri tavoin verrattuna sellaisiin ihmisiin, joilla kirjat eivät kuulu elämään juuri ollenkaan. Lukemista onkin hyvä tukea jo pienestä pitäen, sillä kirjojen parissa varttunut lapsi kasvaa aikuiseksi, jolle lukeminen on luonteva osa arkea ja myös rakas harrastus, jonka parissa voi rentoutua. Tämä blogi perehtyykin kirjojen ja lukemisen maailmaan.

Sivulta on aiemmin löytynyt kirjoja käsittelevä sivusto Kirjan vuosi, joka on kuitenkin lopettanut toimintansa ja tilalle on tullut täysin itsenäinen blogi. Huomioithan, ettei tämän blogin sisällöllä ole mitään tekemistä aiemman sivuston tai sen omistajan kanssa.